Kartta - Västerås

Västerås
Västerås (suomeksi myös Vesterås tai Vesteroos) on entinen Ruotsin kaupunki ja nykyinen Västeråsin kunnan keskustaajama. Västerås sijaitsee Keski-Ruotsissa Västmanlandin läänissä, ja se kuuluu Västmanlandin maakuntaan. Se sijaitsee Mälaren-järven pohjoisrannalla, noin 100 kilometriä Tukholmasta länteen. Västerås on myös Västmanlandin läänin pääkaupunki. Vuoden 2010 Västeråsin kaupunkitaajamassa oli 110 877 asukasta.

Västerås on yksi Ruotsin vanhimmista kaupungeista. Viikingit asuttivat Västeråsia jo ennen vuotta 1000. 1000-luvulla Västerås oli Ruotsin toiseksi suurin kaupunki, ja 1100-luvun puolivälissä kaupungin linnasta tuli piispan asuinpaikka. Seuraavilla vuosisadoilla rakennettiin tuomiokirkko ja luostari. Ensimmäinen kaupungin vaakuna on 1200-luvun lopulta.

Västeråsin linna oli kuninkaallisten asuinpaikkana Kustaa Vaasan ajoilta vuoteen 1638, ja siellä pidettiin Västeråsin valtiopäivät 1527, joissa kirkko määrättiin luopumaan ylimääräisestä omaisuudestaan kruunulle. Myös vuoden 1544 valtiopäivillä tehtiin merkittäviä valtiollisia uudistuksia.

Johannes Rudbeckius rakensi Ruotsin ensimmäisen lukion, Rudbeckianska Gymnasietin, Västeråsiin vuonna 1623.

Västerås on Lahden ystävyyskaupunki.

 
Kartta - Västerås
Kartta
Google Earth - Kartta - Västerås
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Västerås
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Västerås
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Västerås
OpenStreetMap
Kartta - Västerås - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Västerås - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Västerås - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Västerås - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Västerås - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Västerås - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Västerås - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Västerås - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Västerås - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Västerås - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Ruotsi
Ruotsin lippu
Ruotsin kuningaskunta eli Ruotsi [] on perustuslaillinen monarkia Skandinaviassa Pohjois-Euroopassa. Sillä on yhteinen maaraja Suomen ja Norjan kanssa. Ruotsi on pohjoismainen teollisuusmaa ja Euroopan unionin jäsen, mutta sillä on oma valuutta, kruunu. Maa on pinta-alaltaan (450 295 neliökilometriä) läntisen Euroopan kolmanneksi suurin valtio ja suurin Pohjoismaa (ellei Tanskan pinta-alaan lasketa Grönlantia). Ruotsissa on noin 10 miljoonaa asukasta, joten se on myös asukasluvultaan Pohjoismaista selvästi suurin. Joka neljäs (24,9 %) Ruotsin kansalainen oli vuonna 2018 maahanmuuttaja­taustainen ja lähes joka kolmannen (32,3 %) vanhemmista vähintään toinen oli syntynyt ulkomailla. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki on Tukholma.

Ruotsin valtio muodostui keskiajalla ja se nousi suurvalta-asemaan Euroopassa 1600-luvulla. Maa kuitenkin menetti Skandinavian niemimaan ulkopuolelta valloittamansa alueet vähitellen 1700- ja 1800-luvuilla, lopulta Suomen vuonna 1809. 1800-luvun alkupuolelta lähtien Ruotsi on ollut puolueeton eikä se ole osallistunut Euroopassa käytyihin sotiin. Ruotsin väestötiheys on Euroopan unionin keskiarvon alapuolella, ja yli puolet maasta on metsää. Puutavara, vesivoima ja rautamalmi ovatkin Ruotsin talouden perustana, ja ruotsalaiset ovat perustaneet monia suuria yrityksiä, kuten Scania, Volvo, Vattenfall, Ericsson, Ikea, H&M ja Skanska. Nykyisin Ruotsi on vauras hyvinvointivaltio, joka on sijoittunut korkealle useissa kansainvälisissä vertailuissa, kuten taloudellinen kilpailukyky, kansalaisvapaudet, elämänlaatu ja inhimillinen kehitys. Maalla on merkittävä kirjallinen perinne ja kansainvälisesti tunnettu musiikkiteollisuus, ja maan urheilijat ovat menestyneet sekä kesä- että talviurheilulajeissa.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
SEK Ruotsin kruunu (Swedish krona) kr 2
ISO Kieli
SE Pohjoissaame (Northern Sami)
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Suomi 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...